Valaistus on olennainen osa työergonomiaa. Syksy on jo nurkilla ja luonnonvalon määrän vähentyessä on syytä tarkastaa oman työpisteensä valaistus.

Oikeanlaiseen valaistukseen panostamiseen on useita syitä. Toimiva valaistus lisää viihtyvyyttä ja lisää työtehoa. Huono valaistus heikentää merkittävästi keskittymistä ja tuottaa enemmän virheitä.

Mistä koostuu hyvä työpistevalaistus?

Työpisteen valaistus tulisi olla työntekijän ja työtehtävien mukainen. Tarkkuutta vaativissa työtehtävissä valotehon tulee olla suurempi, kun taas vähemmän tarkoissa tehtävissä riittää vähäisempi valoteho.

Toimiston valaistuksen perustana toimii päivänvalo. Ikkunoissa olisi hyvä olla säädettävät sälekaihtimet tai verhot. Tällöin työntekijä voi itse säätää valon määrää työpisteellään. Tämä on tärkeää häiritsevien heijastuksen vähentämiseksi näytöllä. Kasvojen ei kannata olla suoraan ikkunaan päin. Työpiste tulisi sijoittaa sivusuuntaan ikkunaan nähden.

Epäsuora valaistus ja heijastukset

Epäsuora valaistus on parempi kuin suora valaistus. Se on huomattavasti miellyttävämpää kuin suoraan tuleva valo. Lisäksi suora valaistus tuottaa selkeästi enemmän epämiellyttävää heijastusta esim. Näyttöpäätteestä.

Yleisen toimistovalaistuksen lisäksi on suositeltavaa että työntekijällä on henkilökohtainen valaisin työpisteellään, jonka käyttöä voi säädellä työtehtävien mukaisesti. Keskimäärin riittävä valaistuksen voimakkuus toimistotyössä on 300 – 700 luksia. Tarkkuutta vaativissa töissä valotehon tulee olla suurempi.

Mattapintainen näyttö tuottaa vähemmän heijastumia kuin kiiltäväpintainen näyttö. Näytön säätäminen oikeaan kulmaan työntekijää ja ikkunaa nähden on tässä myös tärkeää. Näytön tausta ei saa olla liian hämärä. Näkökentän lähialueella ei saisi olla liian suurta kontrastieroa.

Tarkkuutta vaativien töiden valaistuksessa suuremmalla valoteholla tärkeintä ja haastavinta on pyrkiä minimoimaan heijastukset, joita suuri valoteho helposti aiheuttaa.

Hyvä valaisin? 

Nykyaikainen työpistevalaisin on säädettävä ja yhä useammin valintana on nykyaikainen LED valaisin. Niiden käyttöikä on huomattavasti pidempi, kuin perinteisten valaisimien. Ne ovat energiatehokkaita valaisimia. Saatavilla on myös kirkasvalolamppuna toimivia LED työpistevalaisimia.

Yksi esimerkki modernista työpistevalaisimesta on TOUCH LED valaisin, jossa on viisi eri valotehoa ja neljä eri värilämpötilaa. Näillä säädöillä on omat tarkoituksensa ja kirkkain valo on tarkoitettu tarkkaa työtä vaativiin tehtäviin ja himmeämpi ”keltaisempi” valo on tarkoitettu rennompiin hetkiin. Tässä valaisimessa on myös USB-pistoke esim. kännykän lataamista varten.

LUMIE LED on uudenlainen työpistevalaisin, jossa yhdistyy hoitava kirkasvalolamppu ja moderni typistevalaisin. Tämä valaisin on saanut virallisen terveystuote (medical device) hyväksynnän!

Lampussa on diffusori, joka leventää valokeilaa, mutta pehmentää hieman kirkkautta. Diffusorin kanssa Lumie sopii hyvin perusvaloksi. Ilman diffusoria se tarjoaa intensiivistä kirkasvalohoito. Se sopii hyvin esim. aamuisin käytettäväksi lyhyen ajan.

Lumiessa on hipaisusäädin, jossa säätö voidaan asettaa neljään eri teholuokkaan.

 

Lisätietoja: